Mitä tää elämä on olevinaan? Mä en jaksaaaaa, on niin tyhjä fiilis.. Mulla pitäis kaikki olla hyvin. Mulla on ihana perhe. Kaks maailman parasta veljee jotka tekis mun eteen mitä vaan tarvis. Toinenki muutti äsken pois. Täällä kotona on tosi tylsää ja masentavaa olla yksin. Ne on kaks tärkeintä ihmistä mun elämässä. 

Mä oon aina saanu kaiken minkä haluan. En helposti, mut pienestä asti totuin siihen, että keskustelemalla viisaasti saan äidin ylipuhuttua. Me ei olla mitenkään rahakkaita, vaikka ulospäin saattaa siltä näyttää. Oon menossa kesällä kielimatkalle ja pihassa seisoo mopoauto. Kuitenkin, meillä on rahat tosi tiukilla. Meidän talo on pieni ja aina likanen. Aika usein meillä on jääkaappi ihan tyhjä. 

Mulla ei oo rajotuksia, niinkun monella muulla. Kyse ei oo siitä, ettei musta välitettäis. Äiti haluaa, että mä saan olla vapaa, toisin kun sen omassa lapsuudessa. Se luottaa siihen, etten tee mitään tyhmää. Ala-asteella mulla oli kai kotiintuloaika. Kyllä mä niitä noudatin, ja jos tuli jotain viivyttävää, kysyin luvan olla pidempään. Tosiaan, mun viimeset kolme ala-asteen luokkaa ajat oli aika kapinallisia. Taisin olla varhaisteini. Oli murrosiän pahimmat vaiheet ja koin kaikenlaista. Sillon mä sain aina huonosta käyttäytymisestä tietokonekieltoa, koska tykkäsin viettää aikaa koneella. Sillonkin mä sanoin äidille et minkä takia sen tarvii ottaa multa pois se, mikä on mulle tärkein. Ja oikeestaan tietokone oli tärkein. Suurin osa mun kavereista oli siellä. Se rangastustapa loppu siihen, kun sain ostettua oman tietokoneen, eikä sen käyttämistä voitu enää mitenkään estää.

Mä en kauheen usein ees mee myöhään missään. Mutta kun meen, ilmotan aina ensin siitä äidille, että se tietää. Eli oon siis aikalailla sen luottamuksen arvonen, enkä haluu tyriä sitä. 

Ala-asteellahan mä masennuin. Jälkeenpäin miettien se tosiaan oli rankkaa. Mietin sillon paljon kuolemaa ja sellasta, mut en kertonu niistä ku yhelle ihmiselle. Mun silloiselle 'poikaystävälle', joka tuki mua aina tosi hyvin. Se oli mun turvana 3-6 luokilla. Ilman sitä en olis selvinny. Haluisin kiittää sitä menneistä ajoista, mut ei me olla puhuttu enää kolmeen vuoteen eikä se olis ees mitenkää mahollista enää.

Mä tarviin vaa jonkun joka pitää musta huolta. Mun kaverit pitää musta tottakai huolta mut se ei riitä.. Se ei oo sama asia. http://www.youtube.com/watch?v=tzY_og8phCA